Sana
Sinulle
Isä meidän, joka...
Meillä on muistoja varhaislapsuudestamme, elämämme ensimmäisistä vuosista. Muistamme miten meitä laitettiin iltaisin nukkumaan. Joku saattoi nukkua helposti ja toiselle se oli vaikeampaa.
Kerrotaan pienestä lapsesta, joka pelkäsi olla yksin pimeässä huoneessa. Joka ilta nukkumaan menon aikaan hän halusi, että äiti tai isä on vuoteen vieressä kunnes hän nukahtaa. Siihen meni usein kohtuuttoman paljon aikaa. Eräänä iltana isä keksi, että hän jättää oven auki lapsen huoneeseen. Sovittiin, että lapsi voi aina välillä huutaa isää, kun hän kuuli isän äänen vastaavan, tuntui hyvältä olla lämpimässä vuoteessa ja siihen turvallisesti nukahtaa.
Näin tämä lapsi teki jokaisena iltana. Vuoteestaan hän huusi ja jutteli isälle. Isä kuuli ja vastasi.
|
|
 |
Meidän kaikkien on hyvä tietää, että myös Jumala todella kuulee meitä. Jeesus tiesi tämän ja siksi Hän opetti sanomaan Jumalaa Isäksi. Jumala on luonut kaikki ihmiset. Hän on kaikkien yhteinen Isä.
On myös aivan erityinen syy siihen, että me saamme kutsua Jumalaa Isäksi. Kun meidät kastettiin, mainittiin nimemme julkisesti ensi kerran. Silloin emme vielä ymmärtäneet. Nyt ymmärrämme, että silloin Jumala sanoi: ”Olet minun oma lapseni ja minä olen sinun taivaallinen Isäsi”.
Taivaan Isä tahtoo keskustella lastensa kanssa. Hän tuntee lapsensa hyvin ja tietää asiamme, mutta Hän tahtoo, että kerromme Hänelle kaikista asioistamme. Ollessamme iloisia saamme kiittää häntä, kun olemme surullisia tai epäonnistuneita tai meitä pelottaa saamme puhua taivaan Isälle. Hän on luvannut kuulla meitä ja vastata ajallaan ja tavallaan.
Seurakunta on taivaan Isän suuri perhe, johon kuuluu pieniä ja suuria perheenjäseniä. He ovat sisaria ja veljiä keskenään. Kun nämä perheenjäsenet kokoontuvat jumalanpalvelukseen, he rukoilevat sen rukouksen jonka Jeesus on opettanut. Saman rukouksen osaavat Jumalan lapset kaikkialla maailmassa. Se on Taivaan Isän lasten yhteinen rukous.
Isä meidän , joka olet taivaissa.
Pyhitetty olkoon sinun nimesi.
Tulkoon sinun valtakuntasi.
Tapahtukoon sinun tahtosi
myös maan päällä niin kuin taivaassa.
Anna meille tänä päivänä
meidän jokapäiväinen leipämme.
Ja anna meille meidän syntimme anteeksi,
niin kuin mekin anteeksi annamme niille,
jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.
Äläkä saata meitä kiusaukseen,
vaan päästä meidät pahasta.
Sillä sinun on valtakunta ja voima ja kunnia
iankaikkisesti. Amen.
Marjatta Kuisma |